Ota yhteyttä
“Todella palvelualtis ja auttavainen henkilökunta. Aina on saanut apuja ja neuvottu selkeästi. Kiitokset sinne!”
Työnhallinta suurelle henkilöstömäärälle – näin teet sen vähemmällä vaivalla
Hyvä työnhallinta vaatii taitoa ja monen langan käsissä pitelemistä.
Manuaalinen työnhallinta voi vielä onnistua kun yritys on pieni, mutta henkilöstömäärän kasvaessa muuttuu se usein huomaamatta sekalaisuudellaan huvittavista työstä liiketoimintaa hidastavaksi riippukiveksi.
Lue siis nyt, kuinka teet työnhallintaa vaivattomammin.
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet ottaa Linkityn käyttöön
Olemme solmineet sopimuksen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen, Palkeiden kanssa.
Palkeet tuottaa talous- ja henkilöstöpalveluja valtionhallinnon virastoille, laitoksille ja rahastoille sekä n. 70 000 yksittäiselle palkansaajalle ja työllistää noin 650 ammattilaista.
Vuorolista nopeasti ja sujuvasti – näin tyytyväisen työnjohtajan työkalu toimii
Jos luot vuorolistoja, tiedät kuinka vaativaa se voi olla – monen palasen täytyy loksahtaa juuri oikealle paikalle.
Mutta miten voisit rakentaa vuorolistan helpommin? Entä kannattaako vuorojärjestelmän hankkiminen? Lue lisää ja tee vuoroistasi parhaat mahdolliset.
Kuinka valita työajanhallintajärjestelmä? 3 vaihetta ja yleinen kompastuskivi jonka voit välttää
Työajanhallintajärjestelmä on usein yksi yrityksen ensimmäisistä ja jopa tärkeimmistä järjestelmähankkeista.
Päätös on harvoin helppo, joten auttaaksemme kokosimme kolme vaihetta yrityksellesi oikean järjestelmän valintaan – ja paljastamme yleisen kompastuskiven jonka voit helposti välttää.
Yhdistä tuntikirjaus ja laskutusohjelma ja laskuta automaattisesti
Oletko miettinyt kuinka helppoa asiakkaiden laskutus olisi, jos kirjatut tunnit menisivät suoraan eriteltyinä laskulle ja vaikka mobiilisovelluksesta käsin?
Se on mahdollista kun hankitte erillisten ohjelmien sijaan yhden, suoraviivaisen tuntikirjaus ja laskutusohjelman.
Palkanlaskija kertoo – Linkity on selkeä palkkajärjestelmä
Käyttöönottajamme ja palkanlaskennan ammattilainen Mira Kuurne, on ollut niin asiakkaan kuin konsultin kengissä järjestelmän vaihdossa.
Nyt Mira kertoo mielipiteensä Linkityn palkanlaskennasta ja siitä millaista sen opettelu on ollut.
“Todella palvelualtis ja auttavainen henkilökunta. Aina on saanut apuja ja neuvottu selkeästi. Kiitokset sinne!”