Juha Siukonen johtamaan Linkityn asiakastoimituksia

23.3.2022

Linkityn asiakastoimitusten vastuuhenkilönä aloitti 1.2.2022 Juha Siukonen. Juha on kerännyt työkokemusta IT-alan asiakastoimituksista jo vuodesta 2000 alkaen.

Juhan työhistoria alkoi koodarina, sitten tiiminvetäjänä, IT-arkkitehtina ja tietoturva-asioiden vastuuhenkilönä konsernitasolla. Sittemmin Juha on työskennellyt hankepäällikkönä ja ketterien menetelmien asiantuntijana ja startup-yrityksen toimitusjohtajana. Linkityllä Juha ryhtyy vastaamaan asiakashankkeiden läpiviennistä.

“Linkityn ketterä tuote ja palveluhenkisyys ovat tulleet minulle jo jonkin verran tutuiksi vuosien hankeyhteistyön kautta. Nyt asiakastoimitusten vastuuhenkilönä haluan tukea entistä laajemmin hankkeiden menestyksekästä läpiviemistä kasvun keskellä. Kokemuksellani IT-alan tekniseltä puolelta sekä hankejohtamisen puolelta haluan ohjata Linkityn asiakasprojekteja parhaaseen suuntaan niin asiakkaan kuin meidänkin kannaltamme. Linkityn tavoin uskon asiakkaan haasteiden ymmärtämiseen, ja sen tekemiseen mitä luvataan. On hienoa olla mukana osana Linkityn kasvutarinaa”, Juha kertoo.

“Juha on ollut mukana Linkityn asiakashankkeissa vuodesta 2018 lähtien. Juhan IT-alan pitkä kokemus, rautainen osaaminen ja asiakaslähtöinen näkökulma ovat olleet jo monessa hankkeessamme tärkeitä onnistumisen tekijöitä. On erittäin mukavaa saada Juha nyt osaksi oman talomme tiimiä ”, kertoo Linkityn toimitusjohtaja Antti-Pekka Vepsäläinen.

Juha Siukonen

040 865 7400

juha(at)linkity.net

⇨ Pyydä esittely