hockeystick-liikevaihto.2

Linkity jatkaa yli viidenkymmenen prosentin vuosikasvua

Meillä on ilo kertoa, että saavutimme lähes miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2021. Liiketoimintamme on kasvanut yli viidenkymmenen prosentin vuosivauhtia kahden edellisen tilikauden ajan (2020 lv. 611 000 €, 2019 lv. 405 000 €).

“On hienoa nähdä, kuinka uusi strategiamme hankkia uusia asiakkaita ja pitää vanhat tyytyväisenä kantaa hedelmää jo kolmantena vuonna peräkkäin” – Toteaa toimitusjohtaja Vepsäläinen.

Kuluneen vuoden aikana Linkity-palvelun valitsivat muun muassa  Valtion palvelukeskus Palkeet ja kuntahallinnosta Kouvolan kaupunki. Uusina yritysasiakkaina Linkity-palvelun ottivat käyttöön muun muassa asfaltoinnin ja maarakentamisen palveluja tarjoava Asfalttikallio sekä työhyvinvointipalvelujen edelläkävijä Auntie.

Myös tiimin henkilömäärä ja osaaminen kasvoi vahvasti vuoden aikana. Viimeisen vuoden aikana meillä on aloittanut viisi uutta asiantuntijaa muun muassa käyttöönoton, palkanlaskennan, myynnin ja markkinoinnin sekä IT-projektityön tehtävissä. Joulukuussa myös koko henkilökunta tuli osakkaaksi yritykseen.

Nykyisellä tiimillä voimme tarjota asiakkaille entistä paremman ja laajemman palvelukokonaisuuden. Linkityllä on ratkaisut työvuorosuunnitteluun, tuntiseurantaan, TES-tulkintaan ja palkanlaskentaan sekä maksuun. Tavoitteenamme on tarjota Suomen ketterin ja kattavin työnhallinta- ja palkkapalvelu. 

Linkityllä hallitset työt ja automatisoit palkat.