Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet ottaa Linkityn käyttöön
Linkity on uusi Palkeiden yhteistyökumppani
Olemme solmineet sopimuksen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen, Palkeiden kanssa. Palkeet on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva konsernipalvelujen tuottaja joka tuottaa talous- ja henkilöstöpalveluja valtionhallinnon virastoille, laitoksille ja rahastoille sekä n. 70 000 yksittäiselle palkansaajalle ja työllistää noin 650 ammattilaista.
Jatkossa Palkeiden osakeyhtiö- ja yhteisöasiakkaat voivat ostaa Palkeilta mm. työvuorosuunnitteluun ja työajanseurantaan liittyviä palveluita, jotka toteutetaan Linkity-järjestelmämme avulla.
Palkeilla ollaan tyytyväisiä uuteen yhteistyökumppaniin. ”Saimme kilpailutuksen avulla erittäin dynaamisen palvelun, ja yhteistyö Linkityn kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin,” kertoo johtaja Tuomas Watia. ”Haluan, että asiakkaamme saavat palvelusta parhaan mahdollisen hyödyn irti. Palvelu skaalautuu eri alustoille ja on yksinkertainen käyttää. Linkityn vahvuutena näen myös monipuolisen osaamisen erilaisista työehtosopimuksista,” Tuomas jatkaa.
Toimitusjohtajamme Antti-Pekan sanoin: ”On erittäin hienoa olla mukana tukemassa Palkeiden talous- ja henkilöstöhallinnon digitalisaatiota järjestelmämme avulla. Yhteistyö Palkeiden kanssa on oiva aloitus Linkityn toiminnan toiselle vuosikymmenelle ja odotamme tulevaa innolla”.